Piirimme jäsenkokousdelegaatiolla oli ilo tavata ja haastatella kokouksessamme kaksi SP:n puheenjohtajaehdokasta. Sen lisäksi, että tapasimme molemmat ehdokkaat, olemme seuranneet heidän ajatuksiaan sosiaalisesta mediasta ja katsoneet SP:n Tulevaisuusseminaarissa syyskuussa pidetyn puheenjohtajatentin.

Olemme delegaationa keskustelleet siitä, mitä odotamme SP:n puheenjohtajalta. Esille nousi mm. seuraavia asioita:

  • hahmottaa koko partiotoiminnan kentän Suomessa, niin keskusjärjestön, partiopiirit kuin lippukunnatkin
  • sitoutuu partion arvoihin
  • pystyy toimimaan SP:n hallituksen johtajana ja pitämään langat käsissään
  • pystyy tarttumaan vaikeisiinkin asioihin ja ongelmakohtiin
  • osaa tsempata hallitusporukkaa, on motivoiva ja innostava
  • näkyy aktiivisesti partiolaisille ja partion ulkopuolisille.

 

Meillä on kaksi upeaa ehdokasta ja järjestömme on hyvissä käsissä, kumpi tahansa heistä tehtävään valitaankin.  Ehdokkaiden näkemykset partiosta ja sen kehittämisestä ovat samankaltaisia ja suuria näkemyseroja ei ole.

Kun pohdimme ehdokkaiden vahvuuksia, päädyimme kannattamaan Maria “Hilla” Ruoholaa. Ilmi Salmisella on vahva järjestötausta monista eri järjestöistä ja hän vastaa SP:n hallituksen jäsenenä järjestön yhteiskuntasuhteista. Hilla astuisi tehtävään hallituksen ulkopuolelta ja näemme sen etuna Hillalle. Aikaa perehtymiseen on ja nyt on tilaisuus katsoa SP:n toimintaa ns. “ulkopuolisen silmin” ja löytää uusia toimintatapoja.

Hillalla on vahva asiantuntemus partiokentästä ja hän on perillä niin partiokasvatuksesta kuin lippukuntatoiminnastakin. Häntä haastatellessamme meihin teki vaikutuksen hänen kykynsä kiteyttää vaikeatkin asiat ytimekkäästi sekä esittää konkreettisia asioita SP:n hallinnon ja partiotoiminnan kehittämiseksi. Uskomme, että hän olisi sopivan jämäkkä puheenjohtaja Suomen Partiolaisille. Tiedämme Hillan johtajaksi, jolla on vahvat organisatoriset taidot. Hän on ihmisläheinen johtaja sekä hyvä kuuntelija.

Edellä esitetyin perustein Lounais-Suomen Partiopiirin delegaatio kannattaa Maria “Hilla” Ruoholaa Suomen Partiolaisten puheenjohtajaksi kaudelle 2018. Toivotamme onnea vaaleihin molemmille ehdokkaille.

P.S. Delegaation 22 varsinaisiksi jäseniksi on valittu seuraavat henkilöt: Pia Aalto, Jussi Elo, Noora Kankare, Inna Kulla, Vilhelmiina Lehti, Enni Lehtonen, Eeva Kivilä, Eero Kivistö, Kris Loimaala, Mirva Matikka, Aleksi Ojanperä, Jyri-Petteri Paloposki, Tuulia Peippo, Kristiina Salminen, Niko Sjöholm, Sanna Ahtiainen, Ida Arminen, Maarit Heikkinen, Susanna Koivisto, Outi Kronlund, Helena Siivonen ja Stefan Stjärnstedt. Delegaation johtajana toimii Stefan Stjärnstedt.

Delegaation varajäseninä toimivat Marika Hirvonen, Timo Sirén, Jukka Tulivuori, Annina Kainu ja Kalle-Pekka Mannila. Tarvittaessa piirihallitus täydentää delegaatiota syyspäiville muutenkin osallistuvilla piirin jäsenillä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s